Hilipatihippa, rakas lukijani. Karistin viime aamuyöstä lopullisesti Vuodatuksen pölyt jaloistani ja muutin aivan uuteen omaan koloseen. Näillä näkymin tuosta kodista tulee todella pysyvä, joten päivitäthän bookmarkkisi sekä mahdolliset tänne johtavat linkkisi!

Jos keksin jossain vaiheessa keinon siirtää koko Vuodatuksen sisällön Wordpressiini, sen teen - tällä hetkellä ei kyllä mitään aavistusta kuinka se tapahtuu (vinkkejä?). Ei ihan käsin ja yksitellen jaksa varmaankaan yli vuoden varastoa alkaa nakkelemaan.

Isoin kiitos kaikesta kuuluu Tuomakselle, jonka blogipalvelu on Ihan Oikeasti paras kaikista tarjolla olevista ilmaispalveluista. Jos en olisi päässyt omille jaloilleni, olisin ollut täällä hamaan tulevaisuuteen saakka. Halipus ja tsemppiä jatkoon!

Muutto uuteen blogiin on nyt todellista. Sain kuin sainkin blogini "meidän omalle" serverille, eli tuo testiblogi täällä ei jää käyttöön. Suosittelen silti tuota palvelua niille, jotka jaksavat nyhrätä kaikenmaailman yksityiskohtien kanssa kärsivällisyydellä!

Muutosta, inspiraatiosta ja tarmokkuudesta tämän asian hoitamiseen pitää kiittää ja syyttää Anua. Hiivatti, minkä teit :)

Huomenna avajaiset ja uusi blogi rullaamaan, tarjoan kakkukahvit kävijöille!

Uuden musiikin löytäminen on aina, aina niin hieno tunne. Se on kuin huuhtoisi kultaa kylmässä hyisessä joessa ja lautaseen kalahtaisi yhtäkkiä kunnon kimpale. Huonostakin päivästä (kuten tästä, aivan hirveä aamu, ette halua tietää) tulee parempi, tekee mieli lähteä ulos kävelemään että voi olla kaksin löytönsä kanssa ja kaikkea muuta tervettä.

Tänään herätyksen aiheutti ensin tieto, että maailman ihanin Idols-ehdokas ja sittemmin voittajakin, Taylor Hicks on tehnyt albumin jo loppuvuodesta (ilahduin, ok matskua, jes)! Lopullinen kolaus ja sydämentykytys aiheutui samaisen kisan finalistin bändistä Daughtry. Aivan järettömän hieno levy, nyt on kyllä osattu räätälöidä Idols-ihmeelle itsensä kuuloista musiikkia.

Tsisus Kraist americans! Tehään osaatte tehdä tuotteistakin joskus ihan siedettäviä! Mä olen niin iloinen.

Videomaistiainen: Daughtry - It's Not Over.
Kuvassa: kolme satuhahmoa tälle päivälle. Peruskissa ja -hiiri, mangusti ja Pampa Hapatus, oma suosikkihahmoni joka vaan elää ja muuttuu vuosien varrella jatkuvasti..

Huoh. Laitoin eilen Kelalle viestiä, että mitenkähän niiden mun papereiden laita, kun tässä on kuukaus oltu pennittömänä. Viime viikolla kävin itse paikalla, keskustelin asiat selväksi ja postitin heti seuraavana päivänä paperit jotka pyydettiin, sanottiin että asia on sillä kunnossa. Tänään tuli soitto: "tarvittais tää ja tää paperi", kerroin että lähetin ne viime viikolla kirjeitse. "Jaa ne on varmaan jossain meidän skannattavana (??), mutta tuu kato tänään käymään ja tuo se ja se".

Ei auta, että kysyy USEAAN kertaan, onko nyt kaikki tarvittava. Koskaan ei ole, vaikka vastaus on kuinka vilpittömän myöntävä. Ei koskaan. Nytkin pitäisi lähteä tonkimaan jostain arkistoista jotain uutta paperia, jota ei edes viime viikolla pyydetty. Mitä, jos kannan niille ihan kaikki kuitit, palkkalaput, hesarit, nationalgeographicit, akuankat, reseptilappuset ja kirjat, mitä meiltä löytyy? Pyytävätkö ne sitten vielä piirtämään tikku-ukon ja toimittamaan sen?

Mä en kohta jaksa. Eikun myymään persettä kadulle.

Mun tekis ihan hirveesti mieli muuttaa tänne.. mutta miksi Vuodatuksesta lähteminen tuntuu siltä, kuin pettäisi vanhan ystävän?

Ohhoijaa. Hetkittäin tuntuu, että pitäisi pakata bloginsa pieneen ruudulliseen liinaan, sitoa se keppiin ja vaeltaa vuorille blogieristykseen. Ettei kuulis eikä näkis enää muita blogeja ihan pieneen hetkeen.

Kävin huvikseni lueskelemassa Blogilistan uusia tulokkaita sekä vähän vanhojakin, siis lähinnä niitä kuvaustekstejä ja suuntauksia, että mihin päin tässä diibadaaba-kirjoittelussa yleisesti ollaan menossa. Ja hiukkasen toiveikkaana, että löytyis jottain mukavia, lepposia, hauskoja uusia suosikkeja luettavaksi.

Mutta voi elämän kevät mitä höttömöttöä ja sata eduskuntaehdokasta samassa pinossa.

Siitä viisastuneena. Blogin perustamisen oppitunti numero yksi:
Kun kirjoitat blogisi kuvausta eli tiivistelmää koko spektaakkelin perimmäisestä ideasta, muodosta se seuraavasti: hienosana-hienosana-hienosana-aihepiiri-pilke-silmäkulmassa ja perään joku kiva-itsekeksitty-motto.

Tulinpa vaan kertomaan, että Oz on hemmetin hyvä tv-sarja. Olen tainnut sitä ennenkin hehkuttaa. No, hyviä asioita pitääkin, aina ja usein.

Ja sitten lisää hyviä asioita: Happy Feet. Tsisus kraist että voikin "piirretty" leffa aiheuttaa naurunpyrskähdyksiä ja jännityksiä ja hellyydentunteita. Mainio meininki. Suosittelen - alkuperäiskielillä tietenkin. Lisäksi mulle tuli itse tarinasta hirmu inspis kirjoittaa pikapikaa paperille tuo yksi satuidea. Sain leffassa istuessanikin hirmu hyviä ideoita siihen. Toivottavasti hyviä myös jonkun muun mielestä, sitten joskus.

Ja no niin, nyt on aika taas ihmisten avautua kommenttilaatikossani siitä, miten mä olen ollut paossa todellisuutta viihteen parissa ja diibadaaba hilipalihippan.

Dodii. Pitihän sitä Cousin Billiä käydä katsomassa vielä eilenkin. Huippukiva ilta, aivan superi. "Hello darlings". Paikalla myös joku akkalauma, joka aloitti tappelun ja paiskoi laseja paskaksi. Eräs niistä huitoi jo skumppapullolla aika vaarallisen näköisesti - ja kun Mollyn portsarit sijaitsevat kätevästi siellä alakerrassa, joutui laulaja painelemaan hätiin. Siinä rytäkässä sai vähän otsaansa ja piti selvittelytauon viimein paikalle juosseen poken ja tämän ryminäjoukkion kanssa. Muu bändi rytisteli sitten menemään iloista taukomusiikkia sillä välin.

Tänään samaisessa kuppilassa olis vielä yksi hauska bändi.. en tiedä jaksaako sitä. Ensin kuiteskin, VIIMEINKIN, katsomaan Happy Feet alkuperäisversiona. Wihii.

Ai niin tuo kuva. Piirsin omakuvan ja mahdutin mukaan sitaatin Almost Famous -leffasta. Hieman typistettynä.

Toteamus: Ihanaa Ian.
Hyviä uutisia: Wii laihduttaa!
Kiva meemintapainen: 40 biisiä ja kysymyksiä.